Valtionarkiston uumenissa
... mitä sieltä löytyikään

Valistuksen aika

Kevät vielä pihisteli lämpöänsä 19.4.2017, kun HUYK YO66 -joukko tapasi Kansallisarkistossa. Oppaamme Eija Penttilä vei meidät ihailemaan pääportaikkoa, josta vielä 1960-luvulla tultiin Rauhankadulta suoraan sisään silloiseen Valtionarkistoon. Portaikon arkkitehtuuri ja seinämaalaukset ovat Kruununhaan rakennuskulttuurin helmiä, pienesti komeita ja hellyttävästi tummanrusehtavia. Ei meillä Suomessa julkisissa rakennuksissa ole ollut sopivaa pröystäillä kullalla ja malakiitilla. Näimme myös vanhan tutkijasalin, joka edelleen on arkistossa käyvien satunnaistenkin tutkijoiden ja sukunsa vaiheita selvittävien vapaassa käytössä.

Eija-opas oli pyrkinyt valmistautumaan tuloomme tarkistamalla mitä tietoja Helsingin Uudesta Yhteiskoulusta on Kansallisarkistossa. Koska HUYK oli ja on edelleen yksityinen koulu, sen pysyvästi säilytettävän arkistoaineiston oikea säilytyspaikka olisi juuri Kansallisarkisto. Vaan eipäs ollut mitään, ei mapin mappia. Olisi ollut niin mielenkiintoista kurkistaa 60-luvun päiväkirjojen muikkaripalstojen merkintöjä. Saimme esimerkkinä pikaisesti nähdä, miten SYK:sta oli useampikin hyllymetri arkistoitua aineistoa, mutta eipä se isosti meitä huikkilaisia lohduttanut, tuo mikä-lie-töölöläisen koulun aineisto.

Lucina Hagmanista on Kansallisarkistossa kolme hyllymetriä aineistoa. Innostuneina päätimme, että heti seuraavana aamuna klo 9.00, kun arkisto avaa ovensa, olemme parijonossa valmiina: jokainen saa noin kolme mappia Lucinaa tutkittavaksensa, eikä kenenkään tarvitse jäädä mapitta. Joku tätä tapaamispäätöstä sitten illan myöhemmässä vaiheessa viisaasti kommentoi, että eläkeläisyydessä on se hyvä puoli, että on ihan sopivaa unohtaa jokunen sovittu treffi.

Ruokatunti

Oi jos koulussakin olisi makaronivelliruokailu aloitettu niin kuin me nyt Ravintola Pianossa, kuohujuomalla! Karilla oli juuri ollut synttärit ja meillä kaikilla on jo lähes 51 vuotta lakkiaisista, joten skoolattiin sekä tasa- että epätasavuosille. Pianon puffetti ei (onneksi) nostalgisoinut 60-luvun sopalla vaan tarjolla oli makoisaa, monipuolista ja harvinaisempaakin ruokaa. Vanhan vegaanin sydän ja mieli todella herkistyi, kun tarjolla oli hurmaava nokkospäällysteinen kurpitsasiivu. Ihailu kohdistuu myös siihen, millä intensiteetillä ja eleganssilla tämä meidän joukkomme pystyy yhtaikaa reilusti syömään ja hyväntuulisesti puhumaan. Pianolle annetaan lisäplussat siitä, että myös porukkaan myöhemmin liittynyt sai syödä salaattinsa kylmänä ja lämpimän ruuan kuumana.

Oppitunti

Markku oli valmistellut hienon virtuaalisen kävelyn Kruununhaassa. Markun ottamat valokuvat esittelivät Krunikan tärkeimpiä rakennuksia eli Kruununhaassa asuneiden HUYK YO 66 -joukkomme kouluaikaisia kotitaloja. Ensin näytettiin kuva talon julkisivusta, sitten kysyttiin "mikä osoite" ja sitten "kuka asui". Ihana tietokilpailu, aina oli ainakin yksi joka tiesi oikean vastauksen! Ja eihän siinä vain sitä yhtä taloa arvuuteltu, samalla käytiin läpi naapurissa olleet elokuvateatterit, kaupat ja pankit, syöttölät ja juottolat, ja kuka kävi missäkin. Markulla oli kuvakavalkadissaan mukana myös muita arvoituksia - näytölle tuli mm. yksi likaisenkeltainen viisikerroksinen rumanraskas uudisrakennus. Valokuva aikaansai katsojissa äänen, jota voisi kuvailla kollektiivisen paheksunnan mölinäksi.

Kertaus on opintojen äiti, tämä opittiin koulussa, ja päähän jäi. Niinpä kerrattiin Kappelin tapaamisessa olleet tietokilpailukysymykset, ja hyvä oli HUYK-tuntemus. Kilpailun oheisvalokuvat 60-luvulta ovat herkistäviä katseltavia, kuin myös Karin arkistosta ja valokuvaaja Seppo Saveksen kuvareportaasista YKSI YNNÄ YKSI (1964) peräisin olevat valokuvat meistä ja meidän kavereista. Vanha vitsihän meni niin, että dementikko-osastoilla tykätään katsella teletappeja; niin kauan kuin me katsotaan meidän koulukuvia ja muistetaan keitä nämä kuvat esittävät, ei meitä voi taletappiosastolle laittaa!

Välitunti ja päiväkirjamerkinnät

Piano pisti ovet lukkoon illalla kello kahdeksalta. Koska meille jäi niin hirmuisen paljon puhuttavaa sovittiin, että seuraava tapaaminen on 19.4.2018, eli jämptisti vuoden kuluttua. Varmasti. Tämä ei ole sellainen treffi, jonka saa unohtaa (vrt. kohta Valistuksen aika). Ideoita ja toivomuksia seuraavan treffin paikasta, teemasta ja mukaankutsuttavista saa ja pitää esittää. Kari hoitaa kokoonkutsumisen. Myös oli puhetta joulukahveista, joka olisi tapaaminen ilman tämänkummoisempia seremonioita ja ohjelmaa.

Kirjataan päiväkirjaan läsnäolijat illan tähän vaiheeseen saakka: Anu T, Marja-Leena S, Anja T, Erkki S, Eeva T, Leena E, Hindu, Katri R, Pertti K, Soile P, Markku L, Köpä, Tapsa, Kari S ja Anitra. Terveisiä olivat lähettäneet Eeva B, Aulikki R, Maija N, Sisko S, Kaija J ja Heikki H.

Jälki-istunto

Tästä ei nyt paljon huudella, nimiä ei kirjata, ehkä kaikkia ei muistakaan. Ainakaan mitään ei siirretä arkistoitavaksi. Paikka oli kellarissa, puhemeteli sellainen, että justjust kuuli mitä viereinen istuja HUUSI korvaan. Naapuripöydässä istui erään poliittisen puolueen mahdollinen tuleva, kiharapäinen puheenjohtaja. Pöytiin kannettiin yleensä vaahtoavaa mallasnestettä, mutta oli juomien joukossa eräs ihan taideteokseksi luokiteltava drinkki: suomalainen kultaa maailmalla voittanut kirkas katajanmarjajuoma, jossa on oksa rosmariinia ja viisi-kuusi jääkarpaloa sekä jääkuutioita. Oli kuulas kaunis ja kallis, kuin Marimekon pöytäliina.